Musiikin maisteri Taideyliopiston Sibelius-Akatemialta pääaineenani musiikkikasvatus, instrumentteinani piano/laulu/kitara ja valtio-opin maisteri Turun yliopistossa.
Tutkimus
"Perhetaustan yhteys musiikkikasvatuksen alanvalintaan" Jenni Kilpi, kandidaatin työ, kevät 2016 ”Muistan, että on jäänyt tahroja sieluun” : kolmen musiikinopettajan näkemyksiä omasta vallankäytöstään, Jenni Kilpi, maisterin tutkielma, 2019Yhdenvertaisuus ja yhteistyö
”Yleisesti taiteen alalla on koettu Me too -keskustelu erityisen tärkeäksi, kertoo Taideyliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jenni Kilpi.
– Olemme myös käyneet sisäistä keskustelua aktiivisesti. Meillä ylioppilaskunta yhteistyössä yliopiston kanssa pyrkii konkreettisin keinoin edistämään koko korkeakouluyhteisön turvallisuutta, sanoo Kilpi.”
Taiteen ja kulttuurin rooli yhteiskunnassa
Taiteella on myös tärkeä itseisarvo, eikä taidetta tule nähdä pelkästään vastauksena hyvinvoinnin, syrjäytymisen tai soten ongelmiin. Taide on kaikkialla, taide on rohkeaa, silloinkin kun sen tekijää pelottaa. Valinta tehdä taidetta ei meille lopulta ole valinta ylipäätään.
”Jos haluamme kehittyä sekä yksilöinä että yhteiskuntana, taiteen tukeminen on sille keino. Taide antaa tilaa uusille ja ennakkoluulottomille ideoille, avartaa mieliä ja synnyttää keskustelua.”
Kulttuurin julkinen rahoitus on jäänyt pahasti kehityksestä jälkeen – Taiteen tukeminen on järjen teko, Aamulehti 22.12.20182013-2020 Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia
Musiikkikasvatuksen aineryhmä, 5,5v koulutusohjelma
2015-2022 Turun yliopisto
Politiikan tutkimus, pääaine valtio-oppi, 5v koulutusohjelma
5.9.-6.12.2021 Junior Advisor, Suomen pysyvä edustusto YK:ssa
1.7.-31.8.2021 Projektitutkija, Turun Yliopisto
Syksy 2020 Viestinnän harjoittelija, Tekir
Kesä 2020 Konsultti, UNTITLED Demos Helsinki
Kevät 2020 Nuorempi konsultti, Demos Helsinki
Kesä 2019 Tutkimusassistentti, Turun yliopisto, Politiikan tutkimuksen laitos
Kesät 2014-2018 Tutkimusassistentti, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
22.6.-3.7.2011 Practical Assistant, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos, Lääketieteellinen tiedekunta European Academy of Nursing Science (EANS) Summer School
2011-2018 Soiton ja musiikkitiedon opettaja sekä leiriohjaaja, Musiikkikoulu Ainola-Talvio, Musiikkileiri
2019-2020 Taideyliopiston yliopistokollegion jäsen
Syksy 2018- Taideyliopiston yliopistoneuvoston jäsen
2018 Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja
2018-2019 Turun yliopiston yliopistokollegion varajäsen
2017 Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen